Ei kategoriaa

Rollon vaalisatu

Olipa kerran pieni, mutta laaja kylä pohjoisessa tietyllä leveysasteella maassa nimeltä Suomi Finland Lapland. Sitä Rolloksi kutsuttiin tai Rollywoodiksi. Riippuen siitä kummalta laidalta tai suunnalta huudettiin, vai huudettiinko ollenkaan, O-vaaralta tai downtownista, vaiko vain kuiskattiin. Ja kaiku vastasi – Rollowood, Woodrolly, Rolly, Wood, Rolly… loputtomiin..
Vastasi vaara, vastasi O-joki ja vastasi toinen, se K-joki. Se ruoppaamaton ja pengertämätön. Ei ollut tulvasuojeltu – ei . Hukkuvatko maat ja mannut kylän isäntämiehet päivittelivät ja rukoilivat kauhuissaan. Miten sen saarenkin nyt rakentaa? Ja sen O-vaaran L-laidan? Oli siinä kylän kirkon freskon tekijällä – sillä Notre Damen kellonsoittajan sukulaissielulla tekemistä – saada jotain tolkkua tähän kylän elämänmenoon kuvattavaksi seinälle ja tuleville sukupolville.
No joet, niiden yhtymäkohdan ja sen O-vaaran hän sai -se riittäköön. Niin, ja tietysti itse ylipäällikkö keskelle. Keskelle, eikä missään tapauksella laidalle, ei oikealle eikä ainakaan vasemmalle, vaan nimenomaan keskelle. Siitäpä kansallinen kaupunkipuisto, ja valtuuskunta pikimmiten päämajaan hyväksyntää hakemaan.
Eurooppaviisuissa menestys oli kylällä ollut huono. Interviisuissa = kansainvälinen, parempi, kiitos Kuoppamäen. Aukion pojat kävivät hakemassa voiton, ja aukion nimi – eikun uusiksi. Ei haittaa vaikka tulikin sittemmin hieman persnettoa. Näin kävi myös kylälle, jossa nyt kiivaasti valittiin uutta kyläneuvostoa. Pantiin pystyyn kampanja, jota vaaleiksi kutsuttiin. Kaikki kynnelle kykenevät riensivät ehdolle – Minä kanssa? Minä ehdolle! Mulle kannatusta! Ja tietysti mulle kanssa, ja naapurille, paitsi ei sille toisinajattelevalle. Konsesushenkisten täytyy pärjätä. Muuten mistään ei tule mitään ja kaikki menee päin Peetä – ja rahat loppuu. Koko L/S-aukio oli niin täynnä lupauksia, vastuullista ja vahvaa vaikuttamista, välittämistä ja huolenpitoa sekä ennenkaikkea asiantuntemusta, että osa kylän isojen talojen rouvista harkitsi jo kriisiavun hälyttämistä päämajasta.
Talot, kylät, koulut, vaivaistalot, kulkuväylät,viemärit yms.. kaikki rapistuneet tyynni. Ja vielä väärässä paikassakin. Joet vielä halkovat niitä, ja se viheliäinen O-vaara. Väki tuolla tai täällä ja palvelu tuolla tai tässä. Mikä neuvoksi? Täytyy tarkastella palveluverkkoa – niinkuin kalaverkkoa, tässäpä oivallinen mantra. Siinäpä vastaus ja ratkaisu. Väki uudelleensijoitettiin – vanhat tuonne ja tänne – nuoret tuonne ja tänne – tänne taas hieman nuoremmat tai sitten hieman vanhemmat, riippuen kunkin kyvystä siirtyä uuteen sijoituspaikkaansa. Kunhan vain ei maksaisi paljon kauhisteli kylänvanhin.
Älä anna mitään lupauksia kuiskasi Alkion sukutilan nuori-isäntä, jota Vanhaseksi nuoresta iästään huolimatta kutsuttiin. Älä edes sitä lupausta, mistä Alkion sukutilan vanhaisäntä aikoinaan vannotti – ”Älä unohda köyhän asiaa?”. Sitä lupausta nyt ainakaan ei missään tapauksessa saa antaa, kauhistelivat kaikki kylän suuret isäntämiehet.
Vilenin setä, sieltä itämailta ”shemeikkojen maasta”, neuvoi piruuttaan – lupaus on niinkuin kananmunan kuori, riko se, ehdottomasti tee niin. Ja kylän miehet sieltä oikealta laidalta tarttuivat syöttiin, ja veivät kylän kaikki työkalutkin mennessään. Harmi vaan, että risuparran sijasta hakuhommiin joutuivat laittamaan sen kylän ainoan siloposkisen pojan, sen oppineen. Mutta hänhän säätelikin tiukasti kylän rahakirstun avainta. Kenen idea oli antaa se nuorimmaiselle, päivitteli Hyyssälän tilan vanha emäntä. Häntä kylän poikaviikarit ilkikurisesti nimittivät Niskavuoren vanhaksi emännäksi. Kirstun vartija rallatteli muina miehinä ”Annan, en anna, no vähän, mutta leikkaan kerrointa. Tuntuu paremmalta, mutta saat vähemmän. Se riittäköön!”
Mikä neuvoksi? Myydään kylän pitotarvikkeita ja palstoja pois, ja liisataan takaisin. Kaukainen rahamies on luvannut koplata tämän. Tase kohentuu, mutta tuloksenteko paranee, ja saadaan ”kiristysruuvi” kaupanpäälle, sekä tietysti plussapisteet. Lunastetaan sitten takaisin, kun on taskussa hieman rahaa pähkäilivat Alkion sukutilan viriilit perijäpojat. Ja uudet valot loistivat kylän keskeisintä peltoa niin, ettei kylän naimattomille neidoille tahtonut löytyä piilopaikkaa edes perinteikkäältä Sahanperältä. Asia, josta Kauppalan vanhat aikamiespojat olivat niin kovasti harmissaan.

Menestystä ja hyvää vaalipäivää kaikille

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s