Ei kategoriaa

Muuttuuko Länsi Kiinaksi – EVA:n analyysi?

EVA:n analyysiraportissa “Kiina mullistaa lännen” kirjoittajat väittävät, että kehityksestään ja talouskasvustaan huolimatta Kiina ei tule muuttumaan länsimaita muistuttavaksi yhteiskunnaksi. Tilanne olisikin päinvastainen. Meidän tulisi varautua siihen, että kiinalaisten ajattelu- ja toimintatavat tulevat valtaamaan alaa vastaavilta länsimaisilta tavoilta. Näitä toimintatapoja ja ajattelua kannattaisi oppia tuntemaan syvällisesti. Eikö muiden tarvitsekaan oppia meidän tavoille, vaan meidän muiden tavoille? Aikamoista katsantokannan muuttumista edellytetään tältä MAMU-kriittisen maan kansalaisilta!

Olisiko syytä jo näin flunssa-aikana ryhtyä harjoittelemaan kättelyn sijasta syvään nyökkäämistä. Voihan sen tervehdyksen niinkin toimittaa. Muurin murtumisen myötä olemme jo kaksikymmentä vuotta tottuneet ajatukseen, että poskisuudelmat eivät ole enää muodissa – edes miesten kesken.

Pitäisikö amerikkalaisten nyökätä eurooppalaisia syvempään, koska heidän taloutensa on kiinalaisten pankkien suurimpia velallisia? Ylpeät amerikkalaiset vielä maailmanvaltana kuluttavat enemmän, kuin tienaavat. Kiina rahoittaa tuota ylikuluttamista omalla talouskasvullaan. Kannattaahan siitä hiukan syvempäänkin kumartaa, etteivät kiinalaiset suuntaisi talouskasvunsa hedelmiä enempi oman maansa ongelmien ratkaisuun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s