tarinat

Kalamies ja kala

Joutessani, tai tekemätöntä työtä välttääkseni kutsuin itseni järven äärelle. Joutoaikaa palkanmaksuaikojen välissä oli sellaiset viisi tuntia. Sellaista ajanpätkäähän ei voi käyttää mihinkään muuhun hyödylliseen, kuin kademielen hankkimiseen siltä, kellä on enemmän ja erilaista kuin itsellä. Auton suunta kohti pohjoista. Väistele poroja! Niitä pölvästejä jukuripäitä. Laiskasti, kuin katsojansakin, löntystelevät pitkin tietä ja sen piennarta. Menisivät metsään. Se on niille varattu – ja sääskille ja mäkäröille ja muille Luojan turhakkeille. Tie on minua ja autoani varten. Maksan muuten molemmista – siitä tiestä ja siitä autosta.

Perillä tuvan emäntä otti vastaan. Otatko kahvia? Pullaakin oli ostanut näytille siitä paikallisesta kaupasta, joka ei varmaankaan ollut Siwa. ”Kaksi siivua kuppia kohti”- se on fiiniä, sopii myös vieraalle. Pitkäripasessa ei vissiin ollut käynyt. Tai sitten se lasti oli ovelasti piilotettu vierailijalta myöhempää omaa käyttöä varten.

Tuvan isäntäkö kalassa? Niin – tulevat kohta. Siis poika mukana? Päättelin mielessäni. Ovela isäntä. Peijoonilla 150 heppanen nelitahtimootori, jonka käynti on niin siroa, kuin sääsken surina. Sitähän ei päiväsaikaan edes huomaa. Yön silmässä se kuitenkin on ylitsepääsemättömän häiritsevää. Kerkesin vastaanottamaan ÖKY-veneen rantautumista. Minun räkningin ja pörssin mukaan laskettuna ja hinnoiteltuna. ÖKY mikä ÖKY!

Tuliko kalaa? Tuli, mutta sinttinä sitä ei kehtaa maalle saakka tuoda. Ei koskaan alle kolmikiloista. Muina miehinä isäntä järjestelee, siivoilee ja puunailee sitä uisteluvenettä. Todellinen tarkoitus on tietysti esitellä vehjettä minulle. Vapoja pitkälti toistakymmentä. Jokaisella oma paikkansa veneessä. Kelkan ja painojen avulla tuo isäntäkalamies välttyy siimojen sotkeutumiselta. Harmi! Samalla välttyy saalittomalta kalareissulta. Edelleen harmi! Ylväs vaparivistö ovat kuin haravan piikit. Niiden avulla vedenalainen saalis ”haravoidaan” veneeseen. Se tapahtuu aina suoraan veneen perästä. Ei kuulemma koskaan sivusta, vaan suoraan perästä. Sieltä se saalis nousee!

Mieleen äljähti, että tuota samaa haravontitaktiikkaa itsekin noudatan mustikka ja puolukkametsässä. Kalastusvälineiden ja marjastusvälineiden investointikustannusten ero on kuitenkin aika valtaisa. Marjastukseen en tartte, kuin repun, termoksen ja poimurin. Isäntäni tarttee veneen, trailerin, vapoja, kelkkoja, painoja, uistimia, sammuttimen, vakuutukset, luvat, yms. – sekä kaikki muut herkut, joita muilla kalamiehillä ei ole.

Kalan ja kalamiehen välinen suhde on näiden vempainten johdosta kuitenkin räikeästi epäreilu. Kalalle ei jää saumaa, eikä tilaisuutta piiloutua. Vempaintensa avulla kalamies tietää asteiden tarkkuudella millainen lämpötila on missäkin syvyydessä? Millaiset virtaukset ovat missäkin? Millainen uistin mihinkin ilmaan, säähän ja veteen sopii? Todella epäreilu kamppailutilanne.

Sitten kalamiehemme vielä kehtaa rehvastella saaliillaan kavereilleen ja muille, jotka jaksavat kuunnella. Kalamiehemme loukkaa kalan yksityisyyden suojaa valokuvaamalla ja ikuistamalla uhrin ja saaliin asemaan ajamansa luontokappaleen. Härskeimmät vielä palsamoivat ja ristiinnaulitsevat seinälle upeimmat saaliinsa. Ja kaikki pällistelevät ja fiinisti keskustelevat. Koska ja miten tuonkin sait pyydykseen?

Yksi pieni, mutta merkittävä yksityiskohta miellytti tätä vierailijaa. Olipahan ainakin yksi kalaverkko tutun risainen ja sotkuinen. Olin vaiti, mutta mielessäni hiljaa myhäilin … Ahti suo antejaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s