Ei kategoriaa, energiapolitiikka, kaavoitus, tuulivoima

Outo kaavapäätös

Rovaniemen kaupuginhallitus (9.4.2018) päätti palauttaa Kuusiselän kaavan uuteen valmisteluun, jossa kaikki viittaukset tuulivoimaan on poistettu. Nyt pähkäilen, mitä tekla uudelleen valmistelee, kun mikään muu asiassa ei vaadi kaavallista tarkastelua, kuin tuulimyllyt.

Vielä oudompaa on, että KH:n puheenjohtaja haluaa nyt valtuustoryhmien (27.4.18) pohtivan, mitä ryhmät tuumaavat ”tuulivoimaan liittyvistä mahdollisista valtuuston strategisista linjauksista” (Lapin Kansa 14.4.)

Edelleen: ”On totta, että valtuustolla pitää olla vahva päätösvalta tuulivoiman rakentamiseen liittyen. On tärkeää, että nämä näkemykset ovat yleisesti tiedossa jo tuulivoimahankkeiden valmisteluvaiheessa”.

Tuulialfa oli tehnyt jo keväällä 2015 selvityksen myllyjen sijoittamiseksi Kuusiselkään. Se lähestyi näissä merkeissä kaupunkia ja Residuumia. Tekla torppasi tuolloin tuon hankkeen äänestyksen jälkeen syksyllä 2016. Strategiselle keskustelulle on siten ollut aikaa jo kolme vuotta. Kaavatyötäkin on tehty sen saman ajan.

Syksyllä 2017 Tekla yksimielisesti päätti käynnistää kaavoituksen uudelleen, jonka KH nyt torppasi. Samalla kuitenkin halutaan, että ”osallisia kuullaan” ja ”valtuustolla on vahva päätösvalta”. Päätöksellään KH kuitenkin käytännössä torppasi hankkeen, ennen kuin osallisia kuultiin ja ennen kuin tuota ”vahvaa päätösvaltaa” päästiin edes käyttämään. Miksi?

KH:n keskustan hallitusryhmän puheenjohtaja haluaa myllyt ”50 km säteelle kaupungin keskustasta, josta ne eivät näy silloille, vaaroille ja muihin matkailun kannalta tärkeisiin paikkoihin. Tietenkin paikallisten hyväksyntä on myös ensisijaista”. Missä olisi tuo Eldorado, joka olisi parempi paikka, kuin suljettava kaatopaikka?

Erämaahanhan niitä ei kannata sijoittaa, koska juuri siellä turistit katselevat revontulia. Näin on ainakin muissa matkailupaikoissa. Ei niitä Ounaskosken sillata, Lordiaukiolta, keskuskentältä tai lentokentältä ihailla.

Julkaistu UR 18.4.18

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s