Saku Timonen ”Uuninpankkopoika”– blogissa tarttui YLE:n uutiseen: ”Ruotsalainen nettikauppa käyttää postitukseen työttömien pajoja”. Sakun kirjoitus on tyhjentävä ja vastaansanomaton. Siksi en toista samaa, vaan kehotan lukemaan Uuninpankkopojan kirjoituksen.
Minua alkoi kiinnostamaan, mikä tämä ”nettikauppa” on? Jutun mukaan ruotsalainen.
Edelleenkään kuitenkaan ei avaudu – kuka yrityksen omistaa? Millainen on yritysmuoto ja henkilökuntamäärä? Mitkä ovat yrityksen talouden tunnusluvut?
Täältä kuitenkin selviää, että nettikaupan omistaa ”yrittäjäsieluinen” Carl Erik Eriksson, joka joutuu matkustelemaan puolet vuodesta Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvaloissa. Vaikka hän mieluummin purjehtisi pitkin Ruotsin rannikkoa ja vaeltaisi tuntureilla.
Favopticin liiketoimintamalli ”edellyttää ennenkaikkea tehokasta jakelujärjestelmää” (Favopticin esittelysivu). Sellaisen se on saanut Rovaniemeltä Romotken kautta. Taitaa myös olla varsin kustannustehokas.
Yksi asia kuitenkin on varma – ”valmentaminen ja kuntoutus” ainakin silmälasialalle Rovaniemellä on turhaa. Kaupungin omstaman säätiön avulla paikalliset optikot (lue: yrittäjät) ajetaan niin ahdinkoon, että työpaikkoja sieltä kyllä ei heru.
.
Jaakko Portti 
Kiitos Jaakko jälleen tärkeän asian esiin nostamisesta 🙂
Päätin näin sadepäivän iloksi kommentoida, millaisia ajatuksia tämä yhteistyökuvio minussa on herättänyt. Jokaisen työpaja-asiakkaan tavoitteena pitkällä tähtäimellä tulisi tietty olla koulutus tai avoimet työmarkkinat. Kehitysvammaisten ja vajaakuntoisten työnhakijoiden kohdalla mahdollista hyödyntää työllistämisen tukitoimia, kuten palkkatukea ja työolosuhteiden järjestelytukea. Toki näin Romotkella tietääkseni onkin. Favopticin ja Romotken yhteistyökuviota ei mielestäni tule täysin teilata vaan pikemminkin tarkastella sen toteutumisen tapoja, joista ainakaan minulla ei tässä vaiheessa ole tarkkaa selvyyttä. Tulee tarkastella ohjaajan roolia työpajalla ja tulosvastuullisuuden jakautumista. Myös yhteistyökuvion taloudellista puolta osana järjestön toimintaa tulisi tarkastella erillisenä kokonaisuutena siten, että järjestön on mahdollista näyttää toteen, ettei työhön kuntoutuvilla asiakkailla ole tuotannollista vastuuta jakelusopimuksen toimeenpanosta vaan sovitut tilaukset olisi mahdollista toteuttaa myös pelkän työpaja ohjaajan työpanoksen turvin. Oletuksenahan työpaja-asiakkuuden tarpeelle on, että asiakas tarvitsee paljon tukea ja ohjausta työtehtävien ja työssä vaadittavien muiden sitoumusten toteuttamiseen. Näin ollen työpajaohjaajan tuotannollinen työpanos ikään kuin kiertää asiakkaiden kautta jakautuen heille.
Kysymys Romotken ja Favopticin yhteistyökuvion eettisyys tarkastelussa on mielestäni asiakkuuden oikea aikaisuudessa ja asiakasohjautuvuudessa sekä tuotannollisen vastuun jakautumisessa. Toisille työpaja asiakkuus voi olla oikeasti tärkeää työelämävalmiuksien harjoittelua ja lyhyt kestoisena interventiona ei lienee niin suurta riistoakaan. Mutta jos työpaja toiminnassa asiakkaille kasaantuu tuotannollista vastuuta niin tällöin palvelun tuottajalle voi muodostua kiusaus asiakasohjautuvuudella varmistaa tuotannollisten tavoitteiden toteutuminen, tällöin työpajatoiminta ei ole eettisesti kestävällä pohjalla. Mietin asiakasohjautuvuuden periaatteita ammatillisen kuntoutuksen palveluissa, kenelle työpajat on tarkoituksen mukaisia toimintaympäristöjä ja kuinka kauan?
Totuus toki, kuten toteat, että – ”valmentaminen ja kuntoutus” ainakin silmälasialalle Rovaniemellä on tämän kaltaisen työpajatoiminnan kautta turhaa. Työkokemuksena pajatyö ei kuitenkaan lienee turhaa vaan voi olla joillekin asiakkaille avain työelämä osallisuuteen. Mene ja tiedä, jollain tasolla tykkään tästä yhteistyökuviosta, mutta samalla se kyllä kieltämättä herättää pohtimaan, kuinka se väärin käytettynä mahdollistaa työelämän pelisääntöjen polkemisen.
Tämmöisin miettein..